tiistai 2. syyskuuta 2008

Varsinainen talousihme

(The Undomestic Goddess)
Sophie Kinsella

WSOY 2007

Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan, tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi.
Kodin hengettäremme ryhtyy hommiin – ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelu paikalle ja äkkiä! Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja puleeraamaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa.
Miksi sitten älykäs lakinainen on päätynyt vessaharjan valtiattareksi? Syynä on niljakas petos, jonka jäljille Samantha pääsee kesken muusin ja moussen laiton. Varokaa siis Cityn pukuherrat! Samantha on terävämpi kuin koskaan ja vaatii oikeutta vaikka kädet taikinassa.


Minulla oli vähän ennakkoluuloja tämän kirjan suhteen. En tiedä miksi. Olen lukenut myös Kinsellan Himoshoppaajat ja ihan viihdyttäviä ne ovat, vaikka Becky minusta onkin melkoisen ärsyttävä hahmo. Pelkäsin ehkä vähän samaa tältä, mutta olin väärässä. Tämä oli mitä erinomaisinta aivojen nollaus -luettavaa. Minusta Samantha oli oikein mukava päähenkilö. Mukava on ehkä väärä sana, mutta en keksi nyt parempaakaan. Kirja oli hauska, siis nauroin oikeasti ääneen monta kertaan. Vähän ennalta arvattava, mutta ei kyllä haitannut yhtään. Tärkeintä on matka eikä määränpää ja siihen malliin. Tulin hyvälle tuulelle.

2 kommenttia:

  1. Mun on ollut tosi monta kertaa ollut tarkoitus lukea nuo Kinsellan kirjat, vaikkei niiden pinnalliset aiheet mua kauheasti innostakaan ihan vaan kokielumielessä.

    VastaaPoista
  2. Pinnallisia nämä Kinsellan kirjat tosiaan on. Toimivat ihan hyvin jos ei halua ajatella mitään. Mua vaan tosin vähän ärsyttää lukea noita Himoshoppaajia, kun mun mielestä Becky on oikeasti tosi rasittava shoppailuhulluudessaan. Tämä talousihme Samantha oli ihan sitä vastoin positiivinen yllätys. Ja Samantha myös kasvoi kirjan aikana, Becky taas ei tunnu muuttuvan millään.

    VastaaPoista