keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Viimeinen kuulutus

Voix sans issue
Céline Curiol
Otava 2007

Kirjan päähenkilö on noin kolmekymppinen nainen, joka työskentelee Pariisin Gare du Nordin rautatieasemalla kuuluttajana. Nainen tuntuu olevan hukassa omassa elämässään ja hänen elämänsä on sarja satunnaisia kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa kahviloissa ja baareissa. Nainen on salaa rakastunut varattuun mieheen, joka vähitellen huomaa naisen kiinnostuksen ja alkaa lähestyä häntä. Tapaamiset muuttavat naisen eikä paluuta ole.


Minulla oli suuret odotukset tämän suhteen, mutta ne eivät ihan täyttyneet. Odotin jotain sovinnaisempaa, vähemmän haastavaa lukukokemusta. Ensinnäkin kirjassa ei ole yhtään dialogin pätkää, kaikki keskustelut ovat upotettu kerrontaan ja se teki lukemisesta todella työlästä ja hidasta. Tätä kirjaa ei pysty vain "lukemaan", lukemaan lainausmerkeissä, koska jouduin koko ajan tarkistamaan sanoiko joku jotain vai etenikö tarina eteenpäin. Tunnistin kyllä naisen irrallisuuden tunteen ja ilmeisesti hän oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi teini-ikäisenä, mikä sai vähän pohdiskelemaan naisen miessuhteita, mutta en vain saanut itseäni välittämään hänestä. Lisäksi en ole ihan varma, mitä lopussa oikein tapahtui. Liian vaikeasti kirjoitettu tarina minun makuuni.

Jos jotakuta kiinnostaa niin täältä löytyy Hesarin Marja-Terttu Kivirinnan arvio kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti